Bruum bruum!!! niinhän se kuorma-auto taitaa sanoa, ainakin lasten suusta.

Tänään olikin sitten vuorossa näyttökokeen toinen osa elikkäs ajokoe. Aikaisemminhan oli tuo näyttökokeen ensimmäinen osa jossa lastasimme auton. Tutkinnon valvojana ja ylimpänä tuomarina toimi alla oleva oranssitakkinen mies. Nimeä on nyt muista vaikka “hyvin” tunnenkin hänet. Vieressä oleva henkilö on kouluttajamme Markku Saarni.

Koe alkoi kello 08.00 käsipäivää tervehdyksellä tutkinnon vastaavan kanssa. Siitä sitten avaimet kouraan ja tekemään ajoonlähtötarkastusta. Kierros Scanian ympärillä ja kurkistus mummolan maakellariin niin tarkastus oli selvä. Tämän jälkeen ei muuta kuin auto käyntiin ja lämpöa odotellessa kävimme päivän ohjelman läpi.

Ohjelmassa oli kolme kohdetta josta noutaisimme rullakkoja. Kohteet sijaitsivat kotipaikkakunnalla elikkäs Lohjalla, jotenka suunnistuken osalta homma oli pässinlihaa . Kohteet olivat Palvelutalo Petäjäkoti, Lohjan-Aseman leipomo, ja entinen Metro tukku. Ennen lähtöä vastaava pisti ajopiirturikiekon kouraani ja pyysi täyttämään sen. Täytin sen, jonka jälkeen lähdimme ajoon.

Ajon aikana vastaava tarkkaili ajotapaani ja kuinka taloudellisesti pystyn ajamaan. Kuorma-autoa ajettaessa taloudellinen ajotapa on kaiken A ja O . On tärkeää ennakoida ajamista, sillä kun 18 tuhannen kilon kuorma-autoa lähdetään risteyksestä paikaltaan kiihdyttämään, niin bensa-aseman kassakone soittaa macareenaa. Eli ei tulla risteyksiin kaasu pohjassa, vaan pyritään ennakoimaan ja välttämään turhia paikaltaan lähtöjä.

Kiersimme edellämainitsemani kolme kohdetta, ja kaappasimme rullakot kyytiin. Mummolan maakellari tuli melkein täyteen rullakoita jotenka töitäkin joutui tekemään (TÖITÄ! Sylkäisy maahan). Rullakot kerättyämme palasimme takasin kohti nummelaa ja aloituspaikkaa. Paluumatkan aikana vastaava vielä tenttasi meikälästä kysymyksillä koskien ajo, ja lepoaikaa ym… Vastasin minkä tiesin ja hyvinhän se meni. Perille päästyämme oli palautteen aika ja piirturikiekon viimeistely. Palaute oli pelkästään hyvää ja rakentavaa. Arvosanaksi sain nelosen asteikolla 1-5.

No niin nyt olis sitten tutkintopaperit taskussa, ja jakeluatonkuljetajan arvotitteli rinassa. Aikaisempia titteleitä ovat kokki ja datanomi. Vielä on toki opiskelua jäljellä toukokuun alkuu asti, muuta suurin osa ajasta menee työharjoittelussa. Hieman on ehkä haikea mieli kun opsikelu päättyy. Haikeaa siksi koska luokamme ihmiset ovat kerrassaan mahtavia ja mukavia persoonia. En löydä ketään josta olisi pahaa sanottavaa. Tietenkin toisten kanssa tuli enemään tekemisiin kuin toisten mutta mahtavaa porukkaa kaikki!

Elikkäs tänään olikin sitten tuo näyttökokeen aika. Kokeeseen kuului ajoonlähtotarkastus, lastauslaituriin peruutus, rahtikirjan tulkitseminen, tavaran lastaus kahdella eri trukilla ja lastin purku.

Ajokkina oli Scania P310. Ajokki itsessään on aivan loistava ajettava, mutta koppi sen päällä taitaa olla kotoisn venäjän siirtolapuutarhasta. Jos erehdyksissä menet ja avaat kylkiovet auki, niin voit olla varma että niitä et takasin kiinni saa. Sisällä kopissa on pimeää, valot on kyllä katossa mutta virtaa niihin ei tule. Eli kun koppiin astuu niin tulee mieleen mummolan vanha maakellari, on kosteeta ja pimeää, ja taitaapi siellä haiskahtaa hieman virtsakin!

Koe meni suhtkoht hyvin, hieman oli haparointia rahtikirjojen kanssa ja mietiskelyä kuorman sidonnan kanssa. Rahtikirjoja sain käteen kuusi kappaletta. Siellä oli ATK-tarvikkeita, IBC-pakkaus rullakkoja, traktorin kauha, wc-paperia, ja muutama laatikko.

Helpotus oli suuri kun tuo ulkona tapahtuva lastaus jätettiin pois. Syy sille oli tuo mainitsemani maakellarin epäkuntoiset sivuovet.

Kuorma lastauksen suoritin pumppukärryillä ja JUNGHEINRICH trukilla. Merkki tuo auttamatta mieleeni saksalaisen pornonäyttelijän. Jos joskus hairahdun viihdetaiteilijaksi niin taatusti otan taitelijanimekseni JUNGHEINRICH!

Mitä pidemmittä puheitta koe meni niinkuin odotin, ei täydellisesti eikä myöskään huonosti. Se meni niin sanotusti kultaista keskitietä. Arvosanasta en puhu mitään se oli hyvä väliltä 1- 5.

Kohta alkaakin taas työharjoittelujakso se on seitsemän viikon mittainen ja viimeinen työssäharjittelujakso. Menen Olville töihin josta sattumoisin sain koko kesäksi samalla töitä. Huhtikuussa olisi luultavasti Ranskan reissu kuorma-autolla mutta se on vielä suunniteluvaiheessa.
Eli kaikkea mukavaa on luvassa / tulossa ja siihen kun lisätään vielä kevään ja kesän tulo niin elämä sen kuin hymyilee

Mikä vi*un ADR?
No ADR on sopimus vaarallisten aineiden kansainvälisistä tiekuljetuksista.

Tätä ADR:rää opiskelimme tuossa sitten neljän päivä ajan, ja lopuksi oli kokeet.

Kokonaisuudessaan koulutus herätti samanlaisia tuntemuksia kuin rikollisen istuessa CIA:n kidutuspenkissä.
Tottahantoki tuosta ADR-ajoluvasta on hyötyö työelämässä, mutta koulutus oli masentavaa.
Aamulla klo 08.15 istuit auditorion kolmannelle riville paiklla 6, kuuntelit monotoonista puhetta sinne klo 15 reikä reikä asti. Viimeiset pari tuntia yleensä menivät täysin sumussa. Tätä jatkui onneksi vain sen neljä päivää + koepäivä.

Koepäivä olikin sitten aivan oma juttunsa. Tutkinnon pitäjä ensitöikseen heitti oppilaita ulos koetilaisuudesta, tämä siksi koska he eivät olleet jokaisena koulutspäivän paikalla. Eniten ketutti Jankon ulosheittäminen, mies parka oli vanhasta tottumuksesta normaalilla tunnin ruokatauolla. Hän ei muistanut että koulutuksen ajan oli vain 30 min ruokatauko. Siinä ei Gambian miehen selitykset auttanut. Janko on muuten 22 pistepirkko yhtyeen yksi “rumpaleista” ja aikaslailla muutenkin värikäs tyyppi.

No meinasin kyllä itsekin joutua pihalle tuosta dramaattisesta koetapahtumasta, syy oli henkkareiden puuttuminen. Sain kuitenkin armoa ja kävin myöhemmin todistamassa henkilöllisyyteni katsastuskonttorilla.

Koe oli vaikea niinkuin odotin, kysymyksiä oli 18 ja yhdellätoista oikealla pääsi läpi. Ja niinkuin “aina” ,pääsin kuin pääsinkin läpi, tuloksella 11/18!!!. Hyvänolon tunetta lisää se että luokaltamme ainoastaa kaksi muuta pääsivät läpi minun lisäkseni. Luokallamme on 13 oppilasta.

Eli ADR kortti taskussa ja opiskelut jatkuu!

Kiteellä punnittu tukkirekka kellotti vaa’alla myöhään lauantaina 20 tonnin ylipainon. Liikkuva poliisi punnitsi kuutostiellä kuusitukeilla lastatun rekan, jonka sallittu massa oli 60 tonnia. Vaaka näytti kuitenkin 81 tonnia. Poliisi määräsi ylikuorman purettavaksi ennen matkan jatkamista. Lisäksi kuljettajalle kirjoitettiin ilmoitus ylikuormasta ja rangaistusvaatimus.

Rekan jumiutuminen sillan alle aiheutti melkoisen liikennekaaoksen Tampereen Viinikankadulla maanantaiaamupäivänä. Paikka Viinikan risteyksen jälkeen on liikenteellisesti Tampereen vilkkaimpia. Viinikan rautatiesillan korkeus on neljä metriä. Rekka oli vielä korkeampi. Kontin kyljessä on varoitus korkeasta kontista. Kuljettajan käsityksen mukaan kontin piti mahtua sillan alta.

Lähde: http://www.iltasanomat.fi  Kuvat: Jussi Niiranen

No niin, ensimmäinen työharjoittelujakso on takana. Kaksi viimeistä päivää olivat edellisten päivien toistoa, tosin viimeisen päivän vietin kotosalla pojan kanssa. Harjoittelusta en saannut sitä mitä lähdin hakemaan, eli en saannut oikeastaan mitään kuvaa ajojärjestelijän työstä. Turha tässä on sen enempää kitistä. Kohta (28.1.08) alkaa taas uusi kuukauden mittainen työharjoittelujakso ja toivottavasti silloin firmalla jonne menen on aikaa opastaa ja opettaa ajojärjestelijän työn jipot ja niksit.

Koulu jatkuu taas viikonlopun jälkeen ja on aika taas palata kuorma-auton rattiin ja ruveta metsästämään tuota mystistä C-korttia. Kirjallisethan meillä oli ennen työssäharjoittelu jaksoa ja ne menivät kunniallisesti läpi pistemäärällä 8/10!

Päivän linkki: Työharjoittelu 

Päivä VIII | ZZZZZZZ

Päivä meni kuin muutkin edelliset päivät, laskutusta, kopiointia, nettiä, piereskelyä, ja lasittuneita katseita. Päivän piristys oli kun pääsin kello kolmen aikaan kotiin.

Päivän linkki: Pieru

Päivä VII | On niin hiljasta että saattuu.

Jep, päivä on ollut pitkä ja hiljainen. Alkaa vahvasti vaikuttaa siltä että tämä ensimmäinen työharjoittelujakso päättyy fiaskoon. Fiaskolla tarkoitan sitä että en ole, enkä tule saamaan sitä kuvaa ajojärjestelijän hommista kuin se “todellisuudessa” on. Tosin en kyllä oikeasti tiedäkkään mitä tarkalleenottaen ajojärjestelijä touhuaa. Ehkä se touhuaa juuri näitä samoja hommia kuin Ethel täällä KTK:lla, mene ja tiedä. Täytty kumminkin muistaa että Lohjan KTK on pieni verrattuna muihin suomen kuljetusyrityksiin. Autoja täällä on noin 40-50kpl, kun taas suurimmissa firmoissa niitä on reilusti yli toistasataa.

Tämä päivä on mennyt vanhan kaavan mukaan, nettiä, kahvinkeittoa, laskutusta. Jännitystä päivään toi se kun löysin keittiön kaapista omar makeispussin ja avasin sen ilman lupaa! Kahmaisin sieltä kourallisen namuja ja vetäydyin soppeeni napostelemaan niitä. No eiköhän sitten hetken päästä Ethel tullut sen saman avaamani pussin kanssa luokseni, ja kysyi “Otatko karkin”. No mitäpä minä siihen vastaamaan, ” No mikä ettei, montako saan ottaa?”.

Namut syötyäni postitin muutaman kirjeen, ja sivukorvalla kuuntelin kun Ethel järjesteli ajoja. Sillä samalla sivukorvalla kuulin kun Ethel mainitsi että joku tämän firman kuljettajista oli kaatanut tukkirekan kyljelleen Karjaan suunnalla. Sitten sillä toisella sivukorvalla kuulin että tämä sama kuljettaja oli pariviikkoa sitten kaatanut kuormauton kyljelleen, tällä kertaa kaatopaikalla. En mitenkään halua arvostella tätä kuljettajaa taikka hänen ajotaitojansa, mutta onko kuormautoihin saatavilla apupyöriä?

Loppupäivän sitten surfailin ja mutustelin melkein rosvottuja namusia.

Päivän linkki: Ajojärjestelijä

Päivä VI | “Korvatulehdus” + Univelka = Etäpäivä

Sunnuntai-Maanantai välinen yö menikin kantaessa Aaronia (ikä 4kk). Poitsu ei ottanut nukkuakseen ei sitten millään. Kun poika sitten vihdoin nukahti omaan sittteriin niin kello olikin n.03 aamuyöstä. Korvatulehdusta aamulla epäiltiin, mutta lääkärissä käytyään kaikki oli hyvin eikä tulehduksesta hajuakaan. Soitin sitten aamulla siinä kello seitsemän aikoihin KTK:lle, TJ Jari Flinckille. Selitin tilanteen ja sanoin olevani poissa tämän päivän, Jari ymmärsi tilanteen ja kiitti kun ilmoitin asiasta. 

Onneksi meitä on kaksi aikuista tässä perheessä, ilman avovaimoni Paulan tukea olisin varmaan järsinyt oman pääni irti nukuttaessani tätä nelikuukautista palosireenihyrrää… Eli kiitos Paula!

Lopuksi vielä kunnianosoitus kaikille yksinhuoltajille jotka aamuyön hämärinä tunteina kiikuttavat kapaloitua palosireniään ja välttävät työntämästä omaa päätään kuivausrumpuun.

Päivän linkki: Korvatulehdus